Denna artikel är äldre än 6 månader och är kanske inte längre aktuell.
Yleiskokous Nickkällanissa
.jpg)
Tiistaina 8. marraskuuta saimme vierailla Nickkällanin uusissa ja raikkaissa tiloissa.
Parisenkymmentä ruotsinsuomalaista oli kokoontunut Nickkällaniin tutustuakseen uusiin tiloihin ja keskustelemaan kunnan asioista.
Toimintakoordinaattori Liliana Cortes Insignares kertoi mihin tarkoituksiin tiloja voi käyttää ja mitä eri toimintoja siellä tapahtuu. Saimme kokeilla Shuffelboardia (pöytäcurling) ja katsoa boulen peluuta. Huomioikaa on että tilat on kaikkien käytettävissä, ja kahviokin on auki arkipäivisin, mikäli kahvihammasta kolottaa.Tiloja voi myös varata eri tapahtumiin ja toimintoihin. Tarkoituksena on että kaksikielinen bingo alkaa ensi vuoden puolella.
Liliana kertoi myös että Kontaktipalveluun kaivataan lisää suomenkielisiä vapaaehtoisia. Mikälli olet valmis antamaan hieman ajastasi hyvään tarkoitukseen, ota yhteyttä toimintakoordinaattoriin.
Kiertokäynnin jälkeen keskustelimme ensi vuoden tapahtumista ja muista hallintoaluetyön kuulumisista. Läsnäolijat toivoivat mm. yhteislaulua, elokuvia sekä päivän matkoja. Kiinnostusta oli myös sukututkimusryhmän aloittamiseen. Mikäli sinulla on toivomuksia niin ota yhteys vähemmistöstrategiin.
Ruotsinsuomalaisen neuvoston puheenjohtaja kertoi uutisia sosiaalilautakunnan taholta mm. suomekielisistä yhteyshenkilöistä kotihoidon puolella.
.jpg)
Lue lisää
Syksyn aktiviteettikalenteri Linkki toiselle sivustolle.
Mikäli sinulla on kysyttävää tai haluat toimintaan mukaan, ota yhteys Kontaktipalveluun
Puhelin: 0586-617 44
S-posti: kontaktservice@telia.com
Osoite: Hantverksgatan 5, 691 34 Karlskoga
Aukioloajat: Maaanantai – Perjantai: klo 08.00-12.00